Primal Scream ‘Screamadelica Live’ in Helsinki!!!

PRIMAL SCREAM SOITTAA ”SCREAMADELICA”-KLASSIKKOLEVYNSÄ HELSINGISSÄ ELOKUUSSA!

 Skotlantilaisyhtye Primal Scream soittaa klassikkoalbuminsa ”Screamadelican” kokonaisuudessaan Helsingin The Circuksessa keskiviikkona 31. elokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 23. toukokuuta Lippupalvelussa ja Tiketissä.


Syyskuussa 1991 julkaistu ”Screamadelica” oli Primal Screamin kolmas albumi, jolla yhtye räjäytti itsensä yleisön tietoisuuteen. Kriitikoiden ylistämälllä ja mm. kaikkien aikojen ensimmäisellä Mercury Music Award -palkitulla levyllä yhdistyy ennakkoluulottomasti rock, tanssimusiikki, dub, gospel ja house Primal Screamin saadessa keitoksen kuulostamaan aidosti omaltaan. Levyltä lohkaistut singlet ”Loaded” ja ”Come Together” olivat isoja hittejä ja onnistuvat yhä kahdenkymmenen vuoden jälkeen kuulostamaan tuoreilta. ”Screamadelica” on useasti nostettu esille esimerkiksi Q- ja NME-lehdissä kaikkien aikojen parhaiden levyjen joukkoon, ja on yksi 1990-luvun merkittävämpiä albumikokonaisuuksia.  Konsertin visuaalisen ilmeen on suunnitellut Turner Prize -ehdokkaana ollut Jim Lambie.

Karismaattisen Bobby Gillespien johtama yhtye esiintyi edellisen kerran Suomessa Tavastialla kesällä 2009 hurmioituneelle yleisölle. Kokoonpanossa vaikuttavat myös Andrew Innes (kitara), Mani (basso), Martin Duffy (kosketinsoittimet) ja Darrin Mooney (rummut).

KONSERTTI

Ke 31.8.2011 Helsinki, The Circus

Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT:

Myyntiin ma 23.5.2011 klo 9

38 euroa + mahd. toimituskulut Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi sekä Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi

FAKTAA SCREAMADELICASTA:

*Albumi palkittiin kaikkien aikoijen ensimmäisellä Mercury Prize -pystillä 1992.

*Select-lehti valitsi levyn vuonna 1996 ykköseksi 1990-luvun parhaiden levyjen listalla.

*Q-lehti rankkasi levyn sijalle 18. kaikkien aikojen parhaiden brittialbumien listallaan, sijalle 81. kaikkien aikojen albumit listallaan ja sijalle 2. Q-lehden olemassa olon aikan julkaistujen albumien listallaan

*#3 NME:n vuoden 1991 parhaiden levyjen listalla

*Vuonna 2003 NME listasi levyn sijalle 23 “100 Best Albums Ever” -listallaan

*Pitchforkin “Top 100 Albums of the ’90s” -listalla sijalla 77.

http://www.primalscream.net

Leave a Comment

Filed under Good stuff!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s