Mathiaksen Vuoden Levyt 2011

Kyllä te tiedätte miten hankalaa näitä vuoden parhaimpia listoja on koota. Listani onkin myöhästynyt pahasti deadlinesta, koska en saanut vaan valittua kaksikymmentä parasta levyä. Olisin mielummin tehnyt vuoden parhaimmat keikat -listan. Se olisi tullut päästäni viidessä minuutissa mutta tätä listaa piti säätää pari viikkoa :D

Kuten listasta huomaatte, olen ollut niin sanotusti indiepäissään koko vuoden!  Erityisesti herkän folkin ja 90-luvun alternative-soundin pauloissa. Nuo fiilistelyn kohteet paistaakin listastani. Melkein puolet listani levyistä on niin sanotusti “herkkää” musiikkia. Jotenkin tämä vuosi oli siis hieno vuosi “herkän” musiikin suhteen.
Jätetään tämä jäätävä jaarittelu nyt pois ja hypätään listan kimppuun!
xxx Mathias of Stupido
1. Atlas Sound – Parallax
Jos olet lukenut vähänkin enemmän blogiani, käynyt kaupalla tai muuten vaan kuunnellut musapaasauksiani, niin et ole voinut välttyä minun Atlas Sound -hehkutuksilta. Viimeisin parin vuoden ajan Bradford Coxin johtamat Deerhunter ja Atlas Sound ovat nousseet tärkeimmiksi bändeiksi minulle. Herra Coxinin kädenjäjistä on syntynyt pelkästään kultaa!
Atlas Sound alkoi kokeellisena projektina, jossa erilaiset häiriöäänet/sämplet olivat etualalla, kun taas vokaalit olivat piilotettu niiden taakse. Tämä kolmas levy on täysin vastakohta ensimmäisellä levylle. Vokaalit ovat nyt etualalla ja muut ovat takana. Parallax onkin “pop”-levy, joka olisi voinut yhtä hyvin olla myös Deerhunterin levy. Parallax ja Deerhunterin viimeisin levy Halcyon Digest liikkuukin käsi kädessä sekä soundimaailmaltaan, että tunnelmaltaan.
Parallax ei todellakaan ole helppo levy, joka aukeaisi heti ensimmäisellä kerralla, vaan sitä pitää kuunnella ja kuunnella. Mielummin vielä kuulokkeiden kanssa, koska silloin saat kaiken irti kappaleista.

2. Kurt Vile – Smoke Ring For My Halo
Philadelphian lahja maailmalle, Kurt Vile julkaisi ehkä uransa parhaimman levyn! Smoke Ring For My Halo antaa täydellisen käsityksen herra Vilen urasta. Levyltä löytyy niin kauniita folk-kappaleita (Baby’s Arms), kuin särökitaraindietä (Puppet To The Man). Parasta levyssä onkin Vilen laiska ja surullinen tapa laulaa, joka on niin hypnotisoiva, ettei sitä voi vaan vaan lopettaa kuuntelemasta.
Vilen keikka Tavastialla oli yksi tämän vuoden hienoimpia keikkoja!
3. Bill Callahan – Apocalypse
Singer/songwriter Bill Callahan on surullisten laulujen mies. Callahanin melankoliset laulut ja miehen hieno syvällinen baritoniääni onkin se juttu johon tykästyin Callahanissa todella paljon. Bill tekee yksinkertaisia mutta silti koukuttavia lauluja elämän vaikeuksista. joiden parissa unohtaakin omat ongelmat.
4. Jonathan Wilson – Gentle Spirit
Gentle Spirit oli ehkä vuoden yllättäjä itselleni. Olin yhtenä päivänä Valtsun kanssa töissä ja päätettiin laittaa tämä kyseinen levy soimaan levynkannen takia. Kummallakaan ei ollut mitään hajua, kuka tämä Jonathan oikein oli. Kuunneltuamme vajaan 80 minuuttia kestävän levyn tajusimme, että tämä levy tulee olemaan meidän molempien top 20 -listassa hyvin korkealla. Mm. Wilcon ja Jackson Brownen kanssa työskennellyt Jonathan tekee eeppisiä folkkia ja psykedelisiaa yhdesteleviä kappaleita, joihin vaan rakastuu täysin.
Kun olin marraskuussa matkustamassa sunnuntaina klo 7 aikoihin Tukholman metrossa kohti keskustaa kuuntelin kuulokkeista Jonathanin Can We Really Party Today? -biisiä,  samalla katselen siinä ympärillä olevia nuoria ruotsalaisia ihmisiä tulossa jatkoilta/baarista laskuhumalassa, niin oli jotenkin todella absurdia kuunnella kyseistä kappaletta tuollaisessa tilanteessa! Kun kaikista huokui kilsan pääähän, että tänään ei todellakaan juhlita vaan maataan omassa sängyssä hirveässä darrassa.
5. PJ Harvey – Let England Shake
PJ tuo hieno nainen, jota on tullut fiilisteltyä jo melkein pari kymmentä vuotta on aina ollut lähellä sydäntäni Cat Powerin kanssa. Täytyy kyllä myöntää, kun viime vuonna julkaistiin ekat maistiaiset tulevalta Let England Shake -levyltä, niin petyin erittäin paljon, koska jotenkin toivoin, että se vihainen angsti -PJ, jota rakastan eniten olisi tullut takaisin, mutta ei tullut. Kun kuuntelin enemmän ja enemmän tät levyä, niin tajusin sen levyn hienouden. Levy on täynnä yksinkertaisia mutta silti koukuttavia kappaleita!
PJ on kyl aina ollut henkilö, joka osaa yllättää faninsa.
6. DJ Kridlokk – UG Solo
Vaikka tänä vuonna julkaistiinkin todella paljon hyviä räppilevyjä, niin yksi erottui joukosta! Se oli tämä DJ Kridlokkin pitkään odotettu memphis-räppilevy UG Solo. Kridlokkin biitit ja läpät ovat jotain ihan käsittämättömän nerokkaita, joita kukaan ei pysty tekemään niin hyvin kuin herra DJ Kridlokk: “mä en oo kattonu skidinä piirrettyjä, vaan steven segaleja”
 
7. New Tigers – New Tigers 
Kyllä ne turkulaiset osaa! New Tigers yhdistää musiikissaan täydellisesti vanha kunnon 90-luvun alternative-meiningin (Galaxie 500 / vanha Teenage Fanclub) ja 80-ja 90-luvun (Sonic Youth / My Bloody Valentine) surinafiilistelyt. Kun on tälläinen paketti on tarjolla, niin tälläinen vanha Altsu/Indie -nörtti ei voi muuta tehä kuin rakastaa <3
Kun ensimmäisen kerran kuulin New Tigersin singlen Pocketful of Sand, niin pääni kirjaimellisesti melkein räjähti. SE OLI VAAN NIIN TÄYDELLINEN BIISI, joka on ehdottomasti tämän vuoden kovin biisi! Harmi vaan, ettei siitä ole YouTubessa hyvänlaatuista videoo, niin ei voi laittaa sitä tähän.
8. Regina – Soita Mulle
Oon aina tykänny Reginan söpöstä/hellyyttävästä elektropopista. Kun Regina julkaisi ensimmäisen sinkkunsa uudelta levyltä, niin silloin rakastuin bändiin täydellisesti. Miksei Regina ole tehny aikaisemmin tätä rokkilevyä? Tämä uusi soundi sopii Reginaa NIIN TÄYDELLISESTI!
9. Thurston Moore – Demolished Thoughts
Legendaarisen Sonic Youthin pääjehun edellinen soololevy Trees Outside the Academy on yksi lempilevyistäni. Herran uusin Demolished Thoughts on hyvin riisuttu versio, jos vertaa herran edelliseen levyyn. Edellisellä oli Sonic Youthin tyylisiä säröbiisiä sekä herkkiä akustisia kappaleita. Tällä kertaa Thurston Moore on keskittynyt vain laulamaan meille akustisen kitaransa kanssa.  Kun soppaan lisätään vielä yksi idoleistani, eli Beck tuottajaksi niin tuloksena ei voi olla muuta kuin yksi vuoden parhaimpia levyjä.
10. The Horrors – Skying
Pari vuotta sitten mun vuoden parhaimmat levyt -listalla ykkösenä koreili The Horrorsin edellinen levy Primary Colours, joka oli täydellinen Shoegaze-levy. Nyt pari vuotta myöhemmin noi ihanat kitara-feedbackit ei oo onneksi hävinneer, vaikka ne ei olekaan enää pääosassa. Jos herrojen edellinen levy oli kunniaosoitus My Bloody Valentinelle, niin tämä on kunniaosoitus Echo & the Bunnymenille ja Siouxsie And The Bansheesille. Levy kuunnellessa kuulee kyllä, että treeniksellä on kuunneltua huolella esim. Echo & The Bunnymenia, Simple Mindsia ja Siouxsie And The Bansheesia, koska levy huokuu ensimmäisestä kappeleesta lähtien 80-luvun henkisiä post-punkia.
11. Andrew Bird – Norman – Original Score
Aika harvoin jaksan kuunnella jonkun elokuvan soundtrackiä töissä tai kotona edes nähtyäni elokuvan. Tällä kertaa onkin hieman erikoinen tilanne… koska elokuvaa en ole nähnyt tai tiedä siitä mitään muuta kuin, että siinä TODELLA HIENO  soundtrack!
Andrew Birdin kokoama soundtrack koostuukin todella kauniista instrumentaalikappaleista; Birdin omista folk-kappeleista sekä muiden vieralijoiden kappaleista, jotka ovat tehneet omista kappaleistaan uudet versiot tätä soundtrackia varten. Yksi levyn parhaimpia biisejä on ehdottomasti Wolf Paraden todella pelkistetty versio “You Are A Runner And I Am My Fathers Son” -kappaleesta, joka pistää aina kylmät väreet kun sen kuulee.
Tämä on levy, jota olen eniten kuunnellut iltasin töissä.
12. Nicolas Jaar – Space Is Only Noise
Nicolas on yksi niistä tyypeistä, joka aiheuttaa mulle ikäkriisin. Herra Jaar on vasta 21-vuotias, mutta silti julkaiseee ihan tajuttoman kauniin levyn! Miten tämä nuori sälli voi julkaista levyn, joka yhdistää täydellisesti ambientin ja minimaali-housen? Samalla luoden neljätoista kappaletta, jotka uhkuu vaan tunnelmaa ja kauneutta. Veikkaisin, että jopa Brian Eno toivoisi tehneensä tämän levyn.
Tämän vuoden kaunein levy!
13. Toro Y Moi – Underneath The Pine
Chillwave, taas yksi turha genre-nimitys hienolle musiikille. Toro Y Moin on yksi Chillwaven pioneereja. Herra julkaisi pari vuotta sitten hienon debyyttilevyn, joka sai aivan liian vähän huomiota. Tällä kertaa herra on saanut ansaitsemansa huomion uudella Underneath the Pine-levyllään. Toro Y Moi on vähä niin kuin meidän Jaakko Eino Kalevi. Levy on täynnä yllätyksiä. ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi on luvassa. Tuleeko seuraavaksi joku ihan tajuton diskobiisi vai joku rauhallinen fiilistelybiisi. Esim. New Beat -kappale saa kuuntelijan tanssimaan samantien, koska kyseissä biisissä on sellainen groove, että sen parissa ei vaan voi istuskella ja masistella. Siitä pitää ottaa kaikki irti!
14. Yuck – Yuck
Ysärin altsu-soundi is back!  Miksei tämmösiä levyjä tehä enemmän?  Täydellinen levy, joka kuulostaa siltä, että tämä olisi tehty 90-luvun alussa. Alternativen kulta-aikana! Jos rakastat Sonic Youthia (kuka ei rakastaisi?), My Bloody Valentinea (tätä bändiä ei todellakaan voi vihata) ja Dinosaur Jr.:lta (huh huh mikä bändi)
NIIN TSEKKAA TÄÄ:
15. Radiohead – The King Of Limbs
Hei, Radiohead on Radiohead. Tämä bändi ei petä koskaan.
16. Bon Iver – Bon Iver, Bon Iver
For Emma, Forever Ago on yksi 200o-luvun hienoimpia levyjä ja sen takia odotinkin TODELLA paljon tätä uutta levyä.  Aluksi en lämmennyt yhtään Bon Iverin uudelle levylle. Se oli minulle liian iloinen, ja jotenkin liian Genesis/Peter Gabriel -henkinen. Hyvä esimerkki on levyn viimeinen kappale Beth/Rest, se kuulostaa siltä, et se olisi napattu suoraan Phil Collinsilta.
Uuden levyn nerous valkeni vasta sitten kun näin Bon Iverin livenä Tukholmassa marraskuun alussa. yhdeksänhenkinen bändi (johon kuului mm. kaksi rumpalia) toi aivan uuden ulottuvuuden biiseihin ja pääni melkein kirjaimellisesti räjähti, et miten eeppisen hieno keikka se oli. ÄLKÄÄ ihmiset missään nimessä jättäkö Bon Iverin Flow-keikkaa väliin. Näitä pään räjäyttäviä keikkoja pääsee kokemaan aivan liian harvoin.
17. Youth Lagoon: Year Of Hibernation
Levy on täynnä kauniita lo-fi dream pop -kappaleita yhdistettynä lauluihin, joista paistaa vaan kauneutta, suloisuutta ja viattomuutta.Youth Lagoon kuulostaa siltä kuin amerikkalainen Woods-bändi ja Daniel Johnston olisi tehny yhteislevyn.
18. Gil Scott-Heron x Jamie XX – We’re New Here
Remix-levyt pelottaa aina siis AINA ja varsinkin kun on legendaarinen kulttihahmo, kuten tässä tapauksessa Gil Scott-Heron. Viime vuonna julkaistu I’m New Here, joka jäi herran viimeiseksi oli yksi vuoden 2010 parhaimpia levyjä, joten tottakai minua sai pelottaa miten joku parikymppinen XX-yhtyeen biittinikkari-poju Lontoosta saisi tehtyä hienon kelvollisen levyn. Tämä kyseinen poju yllätti minut ja teki hienon remix-levyn, joka on hieno kunniaosoitus legendaariselle miehelle. Remix.levy kuulostaa siltä kuin Gil Scott-Heron laulaisi XX-taustoihin. Eli diippejä bassolinjoja ja nerokkaita sampleja ei säästellä yhtään!
19. Feist – Metals
Kanada on kyllä hieno maa! Sieltä tulee vaan koko ajan toistaan hienoimpia artisteja! Yks hienoimpia on kyllä ehdottomasti söpö naine nimeltä Feist, jonka edellinen levy The Reminder, on myöskin yksi 2000-luvun hienoimpia levyjä. Vaikka Metals ei voitakaan Reminderin hienoutta, niin ei tämä kauas siitä jääkään. Nerokkaita pop-kappaleita, joita laulaa söpö tyttö, jolla ihan tajuton ääni. Ei voi muuta kuin rakastaa!
20. The Dirtbombs – Party Store
Dirtbombs on detroitilainen garage rock -bändi, jonka uusi levy koostuu pelkästään bändin covereista legendaarisista Detroit Techno -klassikoista. Kelatkaa nyt, että tota ideaa Detroit-Teknoa autotallirokkina… IHAN TÄYDELLINEN idea! Ei voi heittaa! Ainoastaan Dirtbombs pystyy vetää tommosia covereita!